Puhdistamolla näkyi vain
sinisorsia, ei muita vesilintuja. Sen sijaan tolpan nokassa istui joku
naakan-variksen kokoinen lintu, jota pikkulinnut ahdistelivat. Kun sain
kiikarit nenälleni, lintu laskeutui maahan enkä sitä enää löytänyt. Vilaukselta
nähdyt tuntomerkit: ”erikoinen”, ei mikään ”tuttu” lintu, harmaan tai
ruskeanvärinen, tuli mieleen pähkinähakki. Siis hyvin epämääräiset tuntomerkit.
Yksi mahdollisuus voisi olla puhdistamolla jo pitkään oleillut hiiripöllö.
Talitiaiset naputtelivat
ruokaa etsiessä männyn runkoa niin, että hyvin ohutta männyn ”kaarnaa” ”satoi”
alas.
Uudesta lintutornista kävin
etsimässä tunturipöllöä, mutta ei näkynyt. Kysyin myös ”harvahampaalta” ja
hänen mukana olleelta nuorelta kaverilta, mutta eivät hekään olleet tänään
nähneet.
Vanhan lintutornin yli lensi
yksi pikkutikka, tuli ruokintapaikaltamme päin. Ja kun pääsin ruokintapaikalle,
tuli se syömään puunrungolle kiinnitettyä läskinpalaa. Ruokintapaikan puissa
koputteli yksi käpytikka.
Ruokintapaikan tiedot
14:20-14:30 (-3 C, lunta n. 20 cm):
Pikkutikka 1
Käpytikka 1
Harakka 2
Keltasirkku n. 10
Punatulkku n. 5
Talitiainen n. 10
Sinitiainen n. 25
Yritin löytää myös hiiripöllön
puronvarresta puhdistamon takaisesta metsästä koivukujan varrelta, mutta en löytänyt
(aikakin oli tiukilla).
Retken oivallus: kiire on
valhetta. Valheellinen osa minussa ylläpitää kiirettä, aito osa harmoniaa. Kiire
rikkoo, luonnollinen rytmi eheyttää.
Tämä vanha retkitarina oli
viimeinen luontojuttu tällä erää. Voi olla, että kirjoittelu tässä blogissa
vielä joskus jatkuu. Toistaiseksi kuitenkin laitan blogin jäähylle. Lisää
blogikirjoituksiani, silloin tällöin myös luontojuttuja löytyy osoitteesta
http://syvyydenpintasukeltaja.blogspot.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti