Lintuluuraus 2018 Helmikuu

Haastoin itseni viime vuonna mukaan lintuluuraukseen. Tänään 23. päivä on helmikuun retken aika. 

Lintuluuraus Tammikuu

Kello yhdeksän aikaan pakkasta on vielä 15 astetta. Sukellan kuudenneksitoista sekaan. Omalla ruokinnalla taloyhtiön pihalla minua tervehtivät olemuksellaan kaksi urpiaista sekä muutama viherpeippo ja talitiainen.

Käppäilen eteenpäin paksussa vaatetuksessa. Mietin, laittaisinko vielä kypärämyssyn karvahattuni alle suojaamaan otsaa ja leukaa. En laita, pidän sen taskussa lämmittämässä.

Jää kukkii

Lintumaailma on nyt pelkistetyimmillään näin talven loppupuolella ja vielä kovien pakkasten karsiessa siivekkäitä kovin ottein. Tavallisimmat lajit tulevat kuitenkin esiin: sinitiainen, varpunen, punatulkku, mustarastas, naakka, varis, harakka. Bonuksena löydän Kirkonpuistosta parinkymmenen urpiaisen parven puiden latvoissa ruokailemassa.

Kannelkylästä yhytän pikkuvarpusen jo ennen varmaa pikkuvarpuspaikkaa. Vaan hyvä kun yhytin, koska varma paikka on tänään pienistä varpusista tyhjä.

Harakat ovat sankoin joukoin nousseet puiden latvoihin lämmittelemään aamuauringon haaleaan lämpöön. Tai ehkäpä ne haluavat rusketusta vitivalkoisiin vatsoihinsa.

Otan mollukkaa

Aukeammalla paikalla tuntuu pieni viima ja annan vihdoin periksi kypärämyssyn kutsulle, kun en saa enää jäisellä leuallani sanottua, että hiljaa siellä taskussa! Myssyni lämpöisestä hautomosta käsin pääsen todistamaan pientä kevään voiman ihmettä. Ylittäessäni Mätäjoen kuulen oikealta puolelta pientä kitinää. Seisahdun. Ensin ei kuulu mitään. Sitten kitinä toistuu. Koivussa istuu mustarastas. Se tosiaan laulaa, todella vaimeasti, mutta kuitenkin laulaa, kovasta pakkasesta huolimatta.

Niinpä tänään laulan lauluni sulle,

aamulle, valkealle koivulle, talvelle

rastas ja minä laulamme laulun

sulle, vielä nukkuvalle, herää, herää

näe kuinka valo voittaa pimeyden

Päivän kulku pysähtyy

hiljaisuus huokaa hetken

ja syvyyksissä solisee puro

Kun lintuja on vähän, niin samalla kun kävelen, mietin Sarasvuon puheita tämänaamuisessa Aamulenkki podcast-lähetyksessä. Hän puhui innostuksen liekistä, joka toisilla roihuaa jopa niin kovasti, että kuollaan nuorina täyden elämän kokeneina ja toisaalta hidasliekkiläiset tai liekkiään säästävät elävät päivänsä murmeleina.

Lähestyn ruokintaamme Mätäjoen varrella. Murmeleita ei nyt näy. Ei edes supikoiraa, jonka viikko sitten yhytin ruokinnaltamme maahan pudonneita siemeniä napsimassa. Sen liekki ei kovin voimalla lepattanut, vaan se näytti talven rutistamalta karvakasalta.

Supikoiran siisti käymälä

Evästelen ja katselen ruokinnan lintuja. Näillä on liekin lepatus kohdillaan. Järripeippoja pyörii paikalla noin kahdenkymmenen yksilön parvi. Joukosta erotan kaksi peippoa. Punatulkut ja viherpeipot ovat äänessä. Samoin kuin talitiainen, joka vetelee kovalla volyymillään yksitotista räppiään. Kevättä tosiaan on ilmassa. Punatulkkupari istuu vierekkäin oksalla ja laittaa nokat yhteen monta kertaa, aivan kuin ne pussailisivat. Leikki loppuu, kun uros antaa naaraalle niin väkevän pusun, että tämä putoaa oksalta.

Missäs sitä sapuskaa oli?

Jatkan matkaani Kartanometsään. Talossa metsän reunalla on ruokinta, jossa talitiaisten lisäksi ainakin kaksi kuusitiaista käy murkinoimassa. Välillä ne tappelevat keskenään. Ja sitten ruoka taas maistuu. Tapahtuu päivän toinen ihme: lunta alkaa sataa pilvettömältä taivaalta. Kartanometsän lammella pidän toisen evästauon ja katselen kahden talitiaisen ja yhden kuusitiaisen hyörinää puissa.

Äkillinen lumikuuro ilman pilviä

Arentikujan pienessä sulassa sinnittelee vielä viisi sinisorsaa, kaksi urosta ja kolme naarasta. Yksi pariskunta aloittaa äkkiä soidintanssin: ne uivat nokat vastakkain ja pumppaavat kaulaansa ylös ja alas. Ja sitten koiras hyppää naaraan selkään ja melkein hukuttaa tämän. Akti kestää vain pari sekuntia ja sen jälkeen naaras kohottautuu ja lyö siivillään vettä sekä väristelee pyrstöään. Osmankäämit ovat räjähtäneet ja tuuli pöllyttelee niiden nöyhtää hangen pinnalla.

Rajua rakastelua vedessä ja katselija rannalla

Vastaani tulee kaveri, joka toteaa, että nyt ovat lajit vähissä. Toteamme kuitenkin, että kuukauden päästä asiat ovat toisin. Juttuseuranani on myös nainen, joka päivittelee lintujen kovia aikoja ja kertoo pitävänsä pientä ruokintaa kohtaamispaikkamme vieressä. En kuitenkaan löydä kuin ruoantähderuokinnan: perunankuoria, ruoanjämiä, leivänkannikoita. Ei kait hän tätä mainostanut. Tämä vaikuttaa enemmän rottaruokinnalta.

Puutarhapalstojen vieressä olevalla ruokinnalla on viisi keltasirkkua. Käpytikkakoiras pyörii puuta kopistelemassa. Minä kopistelen kotiin. Kotiruokinnalla edelleen kaksi urpiaista ja kasa varpusia tiaisten lisukkeena.

Lähimetsän design-pönttö

Retken loppusaldo on vaivaiset 17 lintulajia ja yksi nisäkäslaji. Tikkoja tasan yksi käpytikka.

Ja asiaan kuuluu, että heti seuraavana päivänä lyhyellä kävelyllä havaitsen puukiipijän ja palokärjen, jotka välttelivät minua luurauspäivänä, heh heh!

Järripeippomatto

Linturuokintayhdistys ”Keinumäen Siemenporukka” (KSP) osallistui Birdlifen organisoimaan Pihabongaukseen Mätäjoen ruokinnallaan. Herrat Korppi ja Harmaapäätikka sekä Korpin poikanen seurasivat tunnin ajan lintuja 27.1. klo 12-13. Tässä tulokset:

Järripeippo 380

Peippo 3

Viherpeippo 12

Punatulkku 8

Mustarastas 8

Talitiainen 20

Sinitiainen 5

Kuusitiainen 1

Keltasirkku 3

Urpiainen 1

Puukiipijä 1

Hippiäinen 2

Tikli 2

Nokkavarpunen 1

Käpytikka 1

Harakka 1

Bonuksena Orava 1

Järripeipot yllättivät runsaudellaan. Niiden määrää oli aluksi vaikea arvioida. Pikkuhiljaa arvio alkoi tarkentua. Linnut säikähtelivät tuon tuostakin ja lehahtivat ylös puihin. Sitten ne alkoivat tippua sieltä alas maahan kuin lehdet syksyllä. Maassa oli hetken järripeippomatto ja silloin ne sai laskettua. Pian linnut taas ”räjähtivät” ilmaan moneen suuntaan ja asettuivat oksille odottamaan seuraavaa laskeutumista. Tällaista järripeippotalvea tuskin vähään aikaan nähdään.

Lintuluuraus 2018 Tammikuu

Haastoin itseni viime vuonna mukaan lintuluuraukseen. Tammikuun 23. päivänä on aika aloittaa haaste tammikuun osalta. Pakkasta on aamulla peräti 11 astetta. Olen pukeutunut kuin Michelin-ukko: päässä keinokarvahattu, päällä untuvatakki ja –housut, jalassa Sorelli-saappaat ja käsissä lapaset ja niiden päällä lämpimät hanskat. Pakkasukkoa uhmaten sukellan kylmään aamuilmaan.

Pieneltä piharuokinnaltani poimin heti muutaman lintulajin: tali- ja sinitiaisen, mustarastaan, viherpeipon ja yhden urpiaisen. Kävelen kirkonpuiston läpi ja tarkkailen erityisesti pystyyn kuollutta lehtikuusta, jonka kupeilta olen aiemmin löytänyt mm. palokärjen, käpytikan ja puukiipijän. Tänään puu on linnuista tyhjä. Katselen kirkon viereisellä ruokinnalla heiluvia varpusia ja tiaisia. Yksi kuusitiainenkin keikkuu talipallolla. Ruokinnan takana koivun latvasta tavoitan kiikareihini tiklin.

Mustarastasnaaras pöyhii maata yrittäen löytää syötävää lumen alta.

Kävelen Kannelkylän läpi, missä jokunen vuosi sitten törmäsin ikimuistettavasti taviokuurniin, noihin kauniisiin ja eksoottisiin Lapin lintuihin. Nyt näen vain puita, joiden oksien alareunat on syöty kuoresta paljaaksi. Etsin silmilläni mahdollista tikkaa. Kuulenkin naksutusta, mutta se paljastuu oravan varoitusääneksi. Läheltä Mätäjokea löydän ensimmäiset pikkuvarpuset. Niitä on parinkymmenen linnun parvi. Viisi räkättirastasta lennähtää lähipuihin. Ne putoavat alas maahan. Maassa on sulia kohtia. Ja sieltä räkätit yrittävät etsiä jotain ruokaa. Lycka till!

Polku ruokinnalle kulkee tunnelmallisen kuusikujan läpi.

Tulen metsäruokinnallemme Mätäjoen varteen. Ensi töikseni riisun yltäni yhden vaatekerran untuvatakin alta ja riivin kypärämyssyn pois keinokarvahatun kätköistä. Liika on liikaa, olen selvästi ylivarustautunut ja kävely on pukannut hien pintaan. Ylivarustautuminen on seurausta vuodenvaihteen sairastelustani. Sairastin influenssan ja olen sen jälkeen ollut kovin viluinen.

Istahdan retkijakkaralle, kaivan eväät esiin ja alan murkinoida. Samalla seuraan ruokinnan vilkasta elämää. Punatulkut ja viherpeipot ääntelevät lähipuissa. Peräti kuusi harakkaa räkättää lähistöllä. Yksi uskaltautuu hakkaamaan ruokinnan rasvamakkaraa. Sitä käy nakuttelemassa myös kaksi käpytikkaa, naaras ja koiras. Mustarastaita on kymmenkunta kappaletta. Niillä on ikävä tapa istua ruokintapöntön kourulla ja roiskia siemeniä alas maahan. Toisaalta maassa ruokailevat linnut saavat näin täydennystä ruokapöytäänsä.

Ruokinnalla mustarastaat roiskivat siemeniä maahan. 

Maassa pomppii paljon väkeä: viherpeippoja, peippoja ja järripeippoja. Löydän neljä peippoa, mutta järrejä on paljon enemmän. Hetken aikaa joudun laskeskelemaan, jotta saan levottomalle parvelle lukumääräarvion. Lopulta päädyn kuuteenkymmeneen järriin. Järrejä on tänä talvena jäänyt paljon talvehtimaan, koska syksyllä moni pelto jäi puimatta liiallisen kosteuden vuoksi.

Kartanonmetsässä törmään isoon tiaisparveen. Puiden oksilla ja latvoissa käy vilkas kuhina, kun arviolta kolmekymmenpäinen tiaisparvi etsii ravintoa. Saan kuikuilla kauan ylös puihin, ennen kuin näen jotain tali- ja sinitiaisista poikkeavaa. Hetken luulen jo näkeväni nykyisen superharvinaisuuden näillä seuduin eli hömötiaisen, mutta lintu paljastuukin selvästi yleisemmäksi kuusitiaiseksi.

Kuvakulma niskanväsytysasennosta katsottuna.

Perhana, näin suuri parvi, ja vain kolmea eri lajia. En anna periksi, vaikka niska alkaa jo väsyä moisesta ylöspäin kuikuilusta. Lopulta minut palkitaan kahdella puukiipijällä. Yritän löytää vielä hippiäistä, mutta turhaan. Parempikuuloisella ornilla on helpompaa. Hän voi vain kuulostella, kuuluuko puukiipijän sirahduksia tai hippiäisen helinää. Minä, huonokuuloinen lintuharrastaja, joudun etsimään kaikki korkeaääniset hihittäjät kiikareideni näkökenttään.

Kävelen syvemmälle metsään. Vastaani tulee nainen kahden koiran kanssa. Koirat nauttivat lumessa peuhaamisesta. Kotieläinten mentyä eteeni ilmestyy pieni vihreä lintu, joka kolibrimaisesti pyrähtelee kuusenoksien kärjessä. Siinä minulla nyt sitten on hippiäinen. En löydä linnulle ketään seuralaista. Outoa, erakkohippi. Löydän kuitenkin kymmenen punatulkkua keskeltä metsää pienen pihlajan marjoja syömästä. Punaiset linnut näyttävät postikorttimaisen kauniilta lumista metsää vasten.

Jäätyneen lammen rauhaa.

Jäätyneen lammen jäällä pidän toisen ruokatauon. Luminen metsä on kaunis ja hiljainen. Nautin hiljaisuudesta hetken silmät kiinni. Kaikki on hyvin nyt. Kaikki on yksinkertaista ja selkeää. Minulta ei puutu mitään. Minulla on tämä hiljaisuus, tämä tyhjyys, tämä täyttävä ravitseva tyhjyys. Mieleeni putkahtaa yksinkertaisuuden ylistys, Kirsti Simonsuuren runo ”Kevein matkatavaroin”:

Silloin kun tämän täyteyden keskeltä

näen kaiken niin vähään vähentyneen

koko päivän yhteen minuuttiin

matkalaukullisen yhteen kirjaan

ja pitkän puheen yhteen sanaan

monet kaipaavat katseet yhteen hymyyn

ja turhat valinnat vain tarpeelliseen

on hyvin keveää, on kirkasta

enkä halua enää mitään

                      ja vain tuuli vaimeana lyö

                      laineita etäiseen rantaan.

No nyt ei laineita näy, lampi on jäässä. Niin minäkin kohta, ellen jatka matkaani. Malminkartanon täyttömäen juurella löydän viisi punatulkkua syömästä marjoja puista, joita en tunnista. Vanha nainen junnaa mäkeä ylös, hitaasti mutta sitkeästi. Ohitan hänet ja huikkaan: ”Meinaatkos kiivetä ylös asti?” Nainen vastaa: ”Katsotaan nyt, mikä on päivän kunto.” Toivotan hänelle hyvät päivänjatkot.

Toisaalla metsässä törmään jälleen pieneen punatulkkuparveen pihlajapuussa. Nämä ovat kauniita ilmestyksiä, nämä pienet parvet keskellä metsää. Sen sijaan seuraava näkyni ei ole kaunis: keski-ikäinen mies istumassa puunrungolla ja hörppimässä olutta tölkistä. Miehellä on kassi mukanaan. Siellä on ilmeisesti lisää juomaa. Mies painaa katseensa maahan, kun ohitan hänet.

Miesparka, mikä elämäntilanne saa hänet tulemaan tänne lumiseen metsään yksinään hörppimään olutta? Ehkäpä hän kaipaa rauhaa. Rauhallisia ovat myös Arentikujan sulassa uivat sinisorsat: 14 koirasta ja 13 naarasta, melkein tasaparit.

Avantouimarit!

Kartanonhaan reunametsässä ihmettelen lintujen paljoutta. Puiden latvoissa pyörii kymmeniä tiaisia ja alempana joukoittain mustarastaita. Tali- ja sinitiaisia lasken parikymmentä kumpaakin ja mustarastaita yhtä paljon. Lintujen kokoontuminen yhteen paikkaan saa selityksensä, kun löydän minulle ennestään tuntemattoman ruokinnan. Erityisesti minua ilahduttavat ne 14 keltasirkkua, jotka valaisevat tätä ruokintaa keltaisella olemuksellaan. Järripeippojakin löytyy kolmen linnun verran.

Mätäojan suuntaisesti kulkee voimalinja. Voimalinjan tolppien ja sähkölankojen päällä istuu usein lintuparvia. Niin nytkin, kun parinkymmenen variksen parvi on asettunut yhdelle tolpalle tähystelemään. Tähystelen koko voimalinjan läpi ja löydän Kehä I:n suunnalla sähkötolpan päästä yksinäisen istuskelijan. Yksinäisen istuma-asento on kovin pysty. Yksinäinen paljastaa kiikaroijalle salaisuutensa: tuijotan kanahaukan ylvästä profiilia. Ajattelen mennä lähemmäksi tutkimaan, onko lintu nuori vai vanha, mutta ennen kuin ennätän kovinkaan lähelle, lintu lentää pois.

Jääpupuja

Aurinkokallion metsikössä kiipeän kallion päälle. Hengitykseni höyryää. Seison kalliolla ja mieleni seisahtuu.

Minä olen tässä

missä taivas ja maa

yhtyvät

ja

parhaimmillani

kun olen tyhjä kanava

ruoko johon puhalletaan

alan soida

ja

maailma laulaa

kanssani

ilosta

Punatulkku viheltää. Kauempaa kuuluu nakuttelua. Löydän kaksi nakuttelijaa: koiras- ja naaraskäpytikan. 

Melkein seitsemän tunnin retken jälkeen saavun melko väsyneenä kotiin. Pakkanen on lauhtunut jo viiteen asteeseen. Piharuokinnalla häärii yksi urpiainen, lieneekö sama kuin aamulla.

Retken loppusaldo on 22 lintulajia ja yksi nisäkäslaji. Tänä vuonna seurailen erityisesti tikkoja, joita tänään tupsahti eteeni kuuden käpytikan verran.