lauantai 27. lokakuuta 2018

Ruskeiden lintujen kähisevät äänet


Lokakuun poikkeuksellinen lämpöaalto hellii tätäkin päivää, lämpötila aamukahdeksalta on peräti 12 C. Kävellessäni Mätäjoen vartta Rautatiesillalta Kartanonhaan lampareelle huomaan ilokseni vielä yhden syysviivyttelevän liejukanan uiskentelevan joessa. Sinisorsia on sentään vielä reilusti, lasken lampareen ympäristöstä noin 80 sorsaa. Sinisorsien joukossa uiskentelee kaksi telkkää ja kaksi haapanaa. Nurmikentällä ruokailee 49 valkoposkihanhea. Pieniä parvia tulee kuitenkin koko ajan lisää.


Kuljen läpi viljelypalstojen, jotka ovat syksyllä hyviä hyönteissyöjien viimeisiä ruokamaita ennen etelään lähtöä. Nyt palstoilta ei löydy kuin talvisempia lintuja: punatulkkuja, tiklejä ja urpiaisia. Metsän reunassa rääkyy närhi. Näen kuinka nurmikolle kerääntyneet valkoposkihanhet pelästyvät jotain, kenties koiraa, ja lehahtavat kaikki lentoon. Onpa niitä kertynytkin runsaasti, lasken hanhia olevan noin 700.


Metsänreunassa lähellä Malminkartanon täyttömäkeä kuuluu käpytikan rähinää. Pian koirastikka lentääkin puuhun viereeni, siirtyy siitä katuvalaisiminen päälle ja rummuttaa sitä kuin keväällä konsanaan. Toinen koirastikka tulee paikalle, mutta rummuttaja ajaa sen pois ja lähtee vielä tunkeilijan perään. Metsänreunassa kuuluu vielä nakutusta ja löydän sieltä naaraskäpytikan ruokailemassa kelottuneessa puussa. Kaksi punarintaa ja punakylkirastas näyttäytyvät rivitalon pihalla.


Päätän kiivetä täyttömäen huipulle. Huipulta ei näy juurikaan mitään sumun takia, mutta jään silti sen laelle evästämään ja katselemaan ruokailevaa pikkuvarpusparvea. Suunnittelen retken loppureittiä ja päätän jättää tällä kertaa Honkasuon väliin. Mutta päästyäni Honkasuolle vievän polun alkuun jokin vastustamaton voima ohjaa kuitenkin kulkuni Honkasuota kohden.


Heti huomaan tiaisparven. Tali-, sini- ja kuusitiaisia pyörii kuusten oksilla. Ilokseni kuulen pitkästä aikaa myös hömötiaisen kähinää ja pian hömppä ilmestyykin näkyviin. Tämä onkin kiva tiaisparvi, sillä siihen on liittynyt myös muutama hippiäinen ja puukiipijä.


Honkasuolla ihmettelen veden alle jääneitä puita. Kiertelen myös rakennusalueella olevia lampareita, mutta en löydä lampareista jalkapalloa kummempaa. Metsänlaidassa kuulen taas hömötiaisen kähinää ja pieni mustapää ilmestyy pian näkyviin. Hienoa, vaelluksen ansiosta jo toinen hömppä tänään näissä normaalisti niin hömpättömissä maisemissa.


Rukkilassa olevalla piharuokinnalla on vipinää. Havaitsen ruokinnalla 30 talitiaista, sinitiaisen, kuusitiaisen, viherpeipon, punatulkun, harakan ja naaraskäpytikan. Hevostallien läheltä löydän vielä laulurastaan ja viiden niittykirvisen parven.


Lokakuu, annat minulle vain riisutut puut
ruskeiden lintujen kähisevät äänet
taivaan satunnaisen sinisen autiuden.
Sinä elävä sinä et kuulunutkaan minulle
ihosi värinä haihtui tuulen pyörteiksi
sielusi heitettiin nälkäisten ruuaksi
ja kauneutesi kuului virrata maan ojiin.

Haastoin itseni viime vuonna mukaan lintuluuraukseen. Tämä oli vuoden yhdeksäs lintuluuraus. Havaitsin tänään 30 lintulajia ja yhden nisäkäslajin eli oravan. Erityishuomion olen tänä vuonna antanut tikoille, joita näkyi tänään viiden käpytikan verran.

Aikaisemmat lintuluuraukset:
Lintuluuraus Tammikuu (22 lintulajia)
Lintuluuraus Helmikuu  (17 lintulajia)
Lintuluuraus Maaliskuu (21 lintulajia)
Lintuluuraus Huhtikuu (40 lintulajia)
Lintuluuraus Toukokuu (54 lintulajia)
Lintuluuraus Kesäkuu (54 lintulajia)
Lintuluuraus Elokuu (40 lintulajia)
Lintuluuraus Syyskuu (38 lintulajia)

Kaiken kaikkiaan tämän vuoden yhdeksässä lintuluurauksessa Mätäjoen maastossa olen havainnut yhteensä 83 eri lintulajia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti