Haastoin itseni viime vuonna
mukaan lintuluuraukseen. Tänään 23. päivä on helmikuun retken aika.
Lintuluuraus Tammikuu
Kello yhdeksän aikaan pakkasta on vielä 15 astetta. Sukellan kuudenneksitoista sekaan. Omalla ruokinnalla taloyhtiön pihalla minua tervehtivät olemuksellaan kaksi urpiaista sekä muutama viherpeippo ja talitiainen.
Lintuluuraus Tammikuu
Kello yhdeksän aikaan pakkasta on vielä 15 astetta. Sukellan kuudenneksitoista sekaan. Omalla ruokinnalla taloyhtiön pihalla minua tervehtivät olemuksellaan kaksi urpiaista sekä muutama viherpeippo ja talitiainen.
Käppäilen eteenpäin paksussa
vaatetuksessa. Mietin, laittaisinko vielä kypärämyssyn karvahattuni alle
suojaamaan otsaa ja leukaa. En laita, pidän sen taskussa lämmittämässä.
Jää kukkii |
Lintumaailma on nyt
pelkistetyimmillään näin talven loppupuolella ja vielä kovien pakkasten karsiessa
siivekkäitä kovin ottein. Tavallisimmat lajit tulevat kuitenkin esiin:
sinitiainen, varpunen, punatulkku, mustarastas, naakka, varis, harakka. Bonuksena
löydän Kirkonpuistosta parinkymmenen urpiaisen parven puiden latvoissa ruokailemassa.
Kannelkylästä yhytän
pikkuvarpusen jo ennen varmaa pikkuvarpuspaikkaa. Vaan hyvä kun yhytin, koska
varma paikka on tänään pienistä varpusista tyhjä.
Harakat ovat sankoin joukoin
nousseet puiden latvoihin lämmittelemään aamuauringon haaleaan lämpöön. Tai
ehkäpä ne haluavat rusketusta vitivalkoisiin vatsoihinsa.
Otan mollukkaa |
Aukeammalla paikalla tuntuu
pieni viima ja annan vihdoin periksi kypärämyssyn kutsulle, kun en saa enää
jäisellä leuallani sanottua, että hiljaa siellä taskussa! Myssyni lämpöisestä hautomosta
käsin pääsen todistamaan pientä kevään voiman ihmettä. Ylittäessäni Mätäjoen kuulen
oikealta puolelta pientä kitinää. Seisahdun. Ensin ei kuulu mitään. Sitten
kitinä toistuu. Koivussa istuu mustarastas. Se tosiaan laulaa, todella
vaimeasti, mutta kuitenkin laulaa, kovasta pakkasesta huolimatta.
Niinpä tänään laulan lauluni
sulle,
aamulle, valkealle koivulle,
talvelle
rastas ja minä laulamme laulun
sulle, vielä nukkuvalle,
herää, herää
näe kuinka valo voittaa
pimeyden
Päivän kulku pysähtyy
hiljaisuus huokaa hetken
ja syvyyksissä solisee puro
Kun lintuja on vähän, niin
samalla kun kävelen, mietin Sarasvuon puheita tämänaamuisessa Aamulenkki
podcast-lähetyksessä. Hän puhui innostuksen liekistä, joka toisilla roihuaa
jopa niin kovasti, että kuollaan nuorina täyden elämän kokeneina ja toisaalta
hidasliekkiläiset tai liekkiään säästävät elävät päivänsä murmeleina.
Lähestyn ruokintaamme Mätäjoen
varrella. Murmeleita ei nyt näy. Ei edes supikoiraa, jonka viikko sitten yhytin
ruokinnaltamme maahan pudonneita siemeniä napsimassa. Sen liekki ei kovin voimalla
lepattanut, vaan se näytti talven rutistamalta karvakasalta.
Supikoiran siisti käymälä |
Evästelen ja katselen
ruokinnan lintuja. Näillä on liekin lepatus kohdillaan. Järripeippoja pyörii
paikalla noin kahdenkymmenen yksilön parvi. Joukosta erotan kaksi peippoa.
Punatulkut ja viherpeipot ovat äänessä. Samoin kuin talitiainen, joka vetelee
kovalla volyymillään yksitotista räppiään. Kevättä tosiaan on ilmassa.
Punatulkkupari istuu vierekkäin oksalla ja laittaa nokat yhteen monta kertaa,
aivan kuin ne pussailisivat. Leikki loppuu, kun uros antaa naaraalle niin
väkevän pusun, että tämä putoaa oksalta.
Missäs sitä sapuskaa oli? |
Jatkan matkaani
Kartanometsään. Talossa metsän reunalla on ruokinta, jossa talitiaisten lisäksi
ainakin kaksi kuusitiaista käy murkinoimassa. Välillä ne tappelevat keskenään.
Ja sitten ruoka taas maistuu. Tapahtuu päivän toinen ihme: lunta alkaa sataa
pilvettömältä taivaalta. Kartanometsän lammella pidän toisen evästauon ja
katselen kahden talitiaisen ja yhden kuusitiaisen hyörinää puissa.
Äkillinen lumikuuro ilman pilviä |
Arentikujan pienessä sulassa
sinnittelee vielä viisi sinisorsaa, kaksi urosta ja kolme naarasta. Yksi
pariskunta aloittaa äkkiä soidintanssin: ne uivat nokat vastakkain ja
pumppaavat kaulaansa ylös ja alas. Ja sitten koiras hyppää naaraan selkään ja
melkein hukuttaa tämän. Akti kestää vain pari sekuntia ja sen jälkeen naaras
kohottautuu ja lyö siivillään vettä sekä väristelee pyrstöään. Osmankäämit ovat
räjähtäneet ja tuuli pöllyttelee niiden nöyhtää hangen pinnalla.
Rajua rakastelua vedessä ja katselija rannalla |
Vastaani tulee kaveri, joka
toteaa, että nyt ovat lajit vähissä. Toteamme kuitenkin, että kuukauden päästä
asiat ovat toisin. Juttuseuranani on myös nainen, joka päivittelee lintujen
kovia aikoja ja kertoo pitävänsä pientä ruokintaa kohtaamispaikkamme vieressä.
En kuitenkaan löydä kuin ruoantähderuokinnan: perunankuoria, ruoanjämiä,
leivänkannikoita. Ei kait hän tätä mainostanut. Tämä vaikuttaa enemmän
rottaruokinnalta.
Puutarhapalstojen vieressä
olevalla ruokinnalla on viisi keltasirkkua. Käpytikkakoiras pyörii puuta
kopistelemassa. Minä kopistelen kotiin. Kotiruokinnalla edelleen kaksi
urpiaista ja kasa varpusia tiaisten lisukkeena.
Lähimetsän design-pönttö |
Retken loppusaldo on vaivaiset
17 lintulajia ja yksi nisäkäslaji. Tikkoja tasan yksi käpytikka.
Ja asiaan kuuluu, että heti
seuraavana päivänä lyhyellä kävelyllä havaitsen puukiipijän ja palokärjen,
jotka välttelivät minua luurauspäivänä, heh heh!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti